VISAN JUONTAMINEN

(Tommi Laitinen)

Moni visapaikka kaipaa juontajaa, jos ja kun he saavat päähänsä alkaa vetää visaa. Tämä siitä huolimatta, että graafiset, monitoreille jaettavat visat olisivat vedettävissä ilman juontajaa, monesti ajatellaan, että se on lopulta juontaja, joka visaajat saa paikalle. Markkinoilla on kuitenkin myös erilaisia applikaatioita, joissa visaajat kamppailevat aikaa vastaan. Ne visat ovat ravintoloissa vedettäviä, itse applikaatioissa ei ole välttämättä lainkaan juontajaa, vaan vastausaikaikkuna. Joissain visaohjelmissa puolestaan on juontaja kuvayhteyden päässä.

On harhakäsitys, että juontaja on se, joka tekee visan. Itsessään itse visa, juontaja ja visaajat tekevät visan. Juontaja on vain yksi joukossa, mutta visat olisivat hyvin erilaisia ilman visaa ja visaajia. Se, miten visaajat saadaan paikalla on enemmän visaa vetävien ravintoloiden ja baarien tiedotuksen haaste. 

Jos visan tilanneella yrityksellä on vielä tavoitteenaan saada hyvä juontaja, silloin varsinkin erilaisten yritysten kautta juontajan metsästäminen on hakuammuntaa. Yksi juontaja voi olla hyvä rock-tapahtuman juontaja, mutta visajuontajana täysi katastrofi. Jos ja kun vielä juontajista oltaisiin maksamaan esimerkiksi sata euroa, luultavimmin se katastrofi löytyy sillä sadalla eurolla kuin ilmaiseksi: ainakin riski on suurempi.

Tästä syystä Nero -sarjan tuottaja on valmis opastamaan visan tilaajia juontajan valinnassa. Samoin tarvittaessa myös kouluttamaan nimenomaan visajuontotarkoituksiin ihmisiä, jotka visan juontamista haluaisivat koettaa. 

Visajuontaminen ei ole viihdyttämistä. Juontamisessa ei tarvitse olla stand up-koomikko, ja itseasiassa parempi, jos ei ole, koska visaajille on annettava rauha lukea kysymykset, sisäistää ne ja vastata niihin. Mitä vähemmän juontaja on ns. "tiellä" performansseineen, sitä paremmin hän hommasta suoriutuu. Tämä voi kuulostaa tylsältä, mutta lopulta juontajan erottaa toisesta juontajasta se persoona, jonka juontaja tuo lavalle, ja millä tavalla hän suhtautuu visaajiin sekä itse visaan. 

Asiansa osaava, rauhallinen juontaja tuo mukanaan visaajien keskuuteen tyyneyttä, ja voi pienillä välikevennyksillä, saada visaajat hetkellisesti iloiselle tuulelle. Asiansa osaamaton huutaa asiaansa silloin, kun visaajat miettivät vastauksia; tuo omaa egoaan ja persoonaansa julki koko ajan tai satunnaisesti; täyttää tilan omilla tarinoillaan, ei jouduta pitkillä välipuheillaan tai hauskoiksi kokemillaan jutuilla visan etenemistä, eikä osaa laskea visaajien vastauspapereista pisteitä oikein - selkeän puheen, hiljaisen läsnäolon ja rauhan lisäksi juontajan tärkeisiin ominaisuuksiin kuuluu laskutaito.

Oma taustani visajuontajana on hyvin tiedossa Turun paikallisilla ihmisillä ja perheelläni. Tulen rikkinäisestä kodista, jossa opin kuuntelemaan puhumisen sijaan. Mielipiteeni olivat vääriä aina jostain näkökulmasta, joten opin olemaan hiljaa. Hiljaisuus ja vetäytyneisyys johti aikanaan koulukiusaamiseen: olin helppo kohde. Kierre, joka alkoi lapsuudessani johti lopulta sosiaalisiin pelkoihin ja jännitystiloihin. Luokan edessä esiintymiset saivat jalkani ja käteni tärisemään, hikoilin sekä unohtelin sanoja.

Kun aloitin visaajana vuonna 2003, olin tuttujen parissa. Osasin puhua tuttujen ja turvallisten ihmisten läsnäollessa, mutta pysyin etäällä entuudestaan vieraista ja/tai alkoholia käyttävistä, koska sosiaaliset pelkoni ja ahdistukseni liittyivät myös humalaisiin: pelkäsin humalaisia. Parisuhteellisista syistä jätin visat nopeasti, mutta palasin visoihin, kun parisuhteellista syytä poissajääntiin ei enää ollut, ja kaipasin seuraa. Pysyin edelleen sivussa. Yhtäkkiä minusta tuli kysymyksentekijä valtakunnallisesti arvostettuun QuizOn? -musiikkitietovisaan. Tein noin kolmanneksen kauden 2007-2008 kysymyksistä, ja kun kausi päättyi, silloinen juontaja ilmoitti lopettavansa juontohommat.

Olin aloittanut yliopisto-opinnot ja järkeilin, että jossain vaiheessa minun tulisi pitää esitelmiä ja olla kriittisesti sanomisiini suhtautuvien ihmisten edessä. Ei siis riittänyt, että tulisin puhumaan, vaan tulisin saamaan kriittistä palautetta. Mitä tein? Minun oli poistuttava mukavuusalueeltani. Kun uutta juontajaa haettiin, nostin käteni ylös: "Voisinhan mä kokeilla." Tarkoituksena oli kehittää omaa ilmaisuani, mutta myös kohdata tiettyjä sosiaalisia pelkoja - myös humalaisten pelon.

Kun vuonna 2008 juonsin ensimmäisen visani, olin kirjoittanut kaikki puheeni valmiiksi tietokoneen monitorille, jolta kysymykset luin. Olin saanut päähäni kirjoittaa heti puheeni alkupuolelle: "Tulkaa kertomaan suoraan, jos on jotain kritisoitavaa tai sanottavaa. Kertokaa mitä teen väärin, mitä teen oikein." Halusin kehittyä, ja jollain tavalla tuo pätkä juonnosta laukaisi pois osan peloistani. Siitä huolimatta muistan hikoilleeni koko visan ajan, peloissani siitä, miten ihmiset reagoivat. Lopulta he reagoivat hyvin, mutta ajan kuluessa tuli toki eteen tilanteita, joissa visaajat eivät olleet tyytyväisiä oikeisiin vastauksiin ja ne purkaukset kohdistuivat minuun, vaikken olisi kysymystä laatinut. Hikoilin lisää, tärisin, vanhat pelot tulivat mieleen. Joskus pahoitin mieleni, mutta ajan kuluessa palautteen vastaanottaminen kävi helpommaksi ja helpommaksi. Ajan kuluessa opin ottamaan palautteista irti visojen ja itseni kannalta oleelliset asiat. Hämmästyksekseni visaajat alkoivat pitää minusta juontajana.

Ja sillä tiellä olen edelleen (2008-).

Omien visojen juontaminen on keskimäärin psykologisesti haastavampaa kuin muiden tekijöiden tekemien visojen. Yllätyksiä voi tulla vastaan molemmissa visoissa, mutta jollain tavalla ne visat - kuten esitelmät koulussa tai esitykset yliopistossa - jotka on itse tuottanut tekstiksi, tulevat tunnepuolisesti lähemmäs silloin, kun palaute niitä kohtaan on kriittisempää, joskus jopa kielteistä. Palautteen on silloin paljon helpompi ottaa itseensä kuin jos: "Mä olen vain töissä täällä." Palautteeseen, joskus jopa asiattomaan on vain valmistauduttava: kaikki eivät pidä kaikista, eivätkä kaikki pidä kaikenlaisesta. Ihan jokaista on mahdotonta miellyttää, ja tietoisuus tästä vapauttaa itseltään miellyttämisen taakan. Juontajan ei tarvitse miellyttää, mutta hänen tehtävänsä on palvella asiakkaitaan eli visaajia mahdollisimman hyvin. Juontajan on tämä rooli sisäistettävä sanoman välittäjänä (toistat kysymyksiä) ja palvelijana (jos et jotain tiedä, ota selvää; jos lasket väärin, korjaa laskuvirheet ja niin edelleen).

Juontojen ja esitelmien alkuun monilla ehdotetaan syvähengitystä ja erilaisia keinoja jännitystilan helpottamiseksi: totean entisenä sosiaalisista peloista kärsineenä, etten minä lopulta ole tarvinnut niistä mitään. Rutiini kasvaa tehdessä, eikä visojen juontamisessa ole mitään pelättävää. Kokematon kuin kokenutkin juontaja on samalla oppimisen matkalla, mutta kokeneen on vaikea korjata sellaista virhettä, jonka on ehtinyt jo omaksua tavakseen. Jostain se oppiminen alkaa, ja jossain vaiheessa oppilaasta voi tulla opettaja. Se, mikä alkaa epävarmuudesta ja fyysisestä tärinästä, voi päättyä rutiininomaiseen, vapautuneeseen sekä ilmavaan ilmaisuun. Joskus amatööristä voi kehittyä alansa ammattilainen, mutta se ei tapahdu päivässä. Se vaatii harjoittelua ja rohkeutta antaa itselleen mahdolliset virheet sekä takeltelut anteeksi.

Juontajistakin löytyy oman egonsa paisuttelijoita ja ammattilaisia. Se, kumpaan kategoriaan haluaa, on ihan puhtaasti siitä kiinni, millaiseksi haluaa kehittyä tai millaisia erilaisia persoonallisuuden piirteitä yksilöllä on jo ennen juontojen aloittamista. Kuten sanottu, pieni ja yksinkertainen on lopulta kaunista ja visojen juontotehtävissä hyvä. Mitä suurempaa ja suurieleisempää juontaminen on, sitä rasittavampi on visaajien näkökulmasta.Kirjoita tekstisi tähän...